Kadulta kirkkoon -konsertti 18.5.2024

Menovinkkimme tunnelmoitsijoille ja kauniin musiikin ystäville - konserttiin on vapaa pääsy! 

Kadulta kirkkoon -konsertti la 18.5 klo 22.30-23.30 
Konsertissa kuultavat keskiaikaiset melodiat nousivat 1500-luvulla hiteiksi ympäri Eurooppaa, ja levisivät eri puolille käännettyinä tai kokonaan uusin tekstein. Nämä tarttuvat melodiat olivat myös mainiota materiaalia ajan säveltäjien instrumentaali- ja kirkkomusiikissa. Nousevalle luterilaiselle reformaatiolle nämä kaikkien tuntemat laulut tarjosivat mahdollisuuden kertoa uudesta uskosta kansan kielellä ja monet niistä päätyivätkin reformaation laulukirjoihin kansankielisinä virsinä. Yhtä tämän konsertin melodiaa lukuun ottamatta konsertin melodiat löytyvät edelleenkin virsikirjastamme ja yleisö pääsee niitä kanssamme laulamaan. 

Musiikkia tarjoilevat eturivin suomalaisiin keskiaikayhteisiin kuuluvat Vokaaliyhtye Lumous ja Fioretto Ensemble. Molempia johtaa vanhan musiikin ekspertti, harpisti-laulaja Debra Gomez-Tapio. Lumouksessa laulavat sopraanot Anu Mattila ja Kaisa Kelloniemi, altto Elina Aho-Kuusama ja baritoni Lauri Solin. 

Fiorettossa musisoivat Debra Gomez-Tapio, keskiaikaiset harput, Janek Öller, nokkahuilut, Mikael Heikkilä, lyömäsoittimet ja Ilpo Laspas, urut ja cembalo. 

Järjestäjä: Kirkon juhlat 

Lisätietoja löydät täältä

Popular posts from this blog

Osta Café Barock -konserttilippusi verkkokaupastamme!

Café Barock Tampere palaa - luvassa elämyksien konserttisyksy!

Café Barock Tampere 16.6: Ensemble Gamut! - Lapsed caick laolacatt!