Café Barock Tampere 19.3: Nokkahuilun renessanssi
Nokkahuilu on yhden soittimen sijaan kuin kokonainen perhe soittimia. Erilaisia nokkahuiluja on tunnettu keskiajalta lähtien, ja viimeistään renessanssin aikana eri kokoisia nokkahuiluja on soitettu yhtyeenä, englantilaisittain consortissa. ‘Consort’ tarkoittaa konsonoivaa, eli kauniisti yhdessä soivaa, miellyttävää. Muidenkin soitinperheiden soittimia, esimerkiksi viola da gamboja ja krummhorneja oli tapana soittaa renessanssin aikaan consortissa. Renessanssin aikaan nokkis oli hyvinkin hovikelpoinen soitin. Esimerkiksi Englannin kuningas Henrik VIII (1491–1547) omisti yhteensä 76 huilua, joista erikokoisia nokkahuiluja oli lähes 50. Sebastian Virdungin 1511 ilmestyneessä musiikinkirjassa esitellään vasta kolme eri kokoista nokkahuilua: g-altto, c-tenori ja f-basso, mutta nykyään nokkahuiluoperheeseen kuuluu iso joukko eri kokoisia nokkahuiluja pikkuruisesta Garklein-huilusta aina kolmimetriseen subkontranokkahuiluun saakka. (Sini Vahervuo: Pieni nokkahuilukirja) Tampereen Café ...