Yhdistys

Tampereen vanhan musiikin ystävät ry (TVMY) on perustettu vuonna 1985. Yhdistyksen tavoitteena on edistää vanhan musiikin (early music) ja historiallisen tanssin (historical dance) tunnettuutta Tampereella ja Pirkanmaalla ja tavoittaa ja tuoda yhteen vanhan musiikin ammattilaisia, harrastajia, rakastajia (amateurs) ja nimensä mukaisesti ystäviä. Tervetuloa mukaan yhdistyksen toimintaan!

Olemme Suomen vanhan musiikki liitto ry:n eli Svamulin jäsen. Yhdistyksemme yhteydessä toimii neljä vanhan musiikin ammattilaisyhtyettä: Fioretto Ensemble, Vokaaliyhtye Lumous, Vokaaliyhtye Cantus Alaudae, sekä Pirkanmaan Barokki (PirBa). Yhdistykseemme kuuluu myös kaksi yhteisöjäsentä: Händel-kuoro ry ja Sastamala Gregoriana ry.

Vanha musiikki käsitetään usein keskiajan, renessanssin ja barokin musiikiksi. Kuitenkin erityisesti yhdistyksen vuodesta 2014 järjestämissä Café Barock -konserteissa mietiskellään mitä vanha musiikki voi olla ja tarjota tänään - vanha musiikki laajenee yllättäviinkin ulottuvuuksiin kuten elektroakustiseen musiikkin ja muihin taidemuotoihin. Yhdistyksen konserttitoiminnassa vanha musiikki laajenee lisäksi ympäristöihin kuten Kulttuuriravintola Kivi, Pääkirjasto Metso, Galleria Saskia ja Tampereen kaupungin laitoshoito.

Hallituksen tavoittaa sähköpostiosoitteesta toimisto(a)vanhanmusiikinystavat.org.

Anne Vallayer-Coster, Attributes of Music, 1770.

Popular posts from this blog

Osta Café Barock -konserttilippusi verkkokaupastamme!

Café Barock Tampere palaa - luvassa elämyksien konserttisyksy!

Café Barock Tampere 16.6: Ensemble Gamut! - Lapsed caick laolacatt!